18 maaliskuuta 2026
Vivicta julkaisee tänään Nordic AI Navigator -tutkimuksen, joka tarkastelee yritysten tekoälykyvykkyyden tasoa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Noin 340 ylimmän päätöksentekijän näkemyksiin perustuva tutkimus paljastaa selkeän ristiriidan: organisaatiot uskovat vahvasti tekoälyn muutosvoimaan, mutta suurin osa on edelleen alkuvaiheessa sen käyttöönotossa. Lähes puolet vastaajista suhtautuu varauksella globaalisti ylläpidettyihin tekoälymalleihin.
Yli puolet pohjoismaisista organisaatioista raportoi mitattavia tuottavuushyötyjä tekoälyhankkeistaan, ja enemmistö aikoo lisätä investointejaan tekoälyyn. Silti vain pieni osa organisaatioista hyödyntää tekoälyä strategisesti tai koko yrityksen laajuisesti. Valtaosa organisaatioista on yhä varhaisessa, opportunistisessa vaiheessa – käynnissä on pilotteja ja yksittäisiä hankkeita, jotka eivät skaalaudu osaksi arjen toimintaa. Pilotit ja kokeilut ovat toki tärkeä ensimmäisen askel, jolla luodaan tietoisuutta tekoälyn mahdollisuuksista. Harvoissa organisaatioissa tekoälyllä on vahva ylimmän johdon tuki tai selkeästi määritelty tekoälyvisio. Vain 31% vastaajista kertoo, että heillä on tällä hetkellä tekoälystrategia.
”Tutkimuksemme osoittaa, että tekoälyn hyödyntämisessä ratkaisevaa ei ole teknologia vaan johtajuus. Nopeimmin etenevät organisaatiot uskaltavat haastaa itsensä, asettaa tavoitteita, joita ei voida saavuttaa perinteisin keinoin. Ne myös investoivat määrätietoisesti uusiin kyvykkyyksiin. Näkemyksemme mukaan juuri ylimmän johdon, usein toimitusjohtajan, selkeä tekoälyvisio ja konkreettiset liiketoimintaan sidotut tavoitteet korreloivat laajemman ja nopeamman tekoälyn käyttöönoton kanssa.” sanoo Harri Kulmala, Head of Data, Cloud, Security & Digital Core.
Tutkimus osoittaa, että alkuvaiheen tuottavuushyödyt eivät ole vielä kehittyneet pysyväksi, koko yrityksen laajuiseksi tekoälykyvykkyydeksi. Edistyminen strategiassa, kyvykkyyksien kehittämisessä ja hallintamalleissa on epätasaista, ja tekoälyinvestoinnit ovat yhä vaatimattomia verrattuna kokonais-IT- ja innovaatiopanostuksiin. Tämän seurauksena monet organisaatiot toimivat edelleen tekoälykyvykkyyden matalan kypsyyden vaiheessa, jossa vaikutukset jäävät hajanaisiksi eikä liiketoimintahyöty skaalaudu.
Samaan aikaan odotukset tekoälyä kohtaan kiihtyvät. Organisaatiot ennakoivat investointien lisääntyvän ja edistyneempien käyttötapausten, erityisesti agenttipohjaisen tekoälyn, yleistyvän lähikuukausina. Jo noin 60% vastaajista on pilotoinut autonomisia agentteja tai odottaa ottavansa niitä käyttöön seuraavan vuoden aikana. Tämä viestii vahvasta tahtotilasta: organisaatioilla on vahva halu edetä, oppia ja investoida – vaikka matka kohti laajamittaista, vaikutuksiltaan kestävää tekoälyn hyödyntämistä on vasta alussa.
”Tutkimuksemme mukaan tekoälyn laajamittaisen käyttöönoton jarruina ovat erityisesti datan hallinta ja laatu, osaajapula sekä epävarmuus hallintamalleihin, vaatimustenmukaisuuteen ja eettisiin kysymyksiin liittyen. Lähes puolet vastaajista suhtautuu varauksella globaalisti ylläpidettyihin tekoälymalleihin. Suomessa ollaan näiden suhteen avoimempi verrattuna muihin Pohjoismaihin. Kun tekoälyinvestoinnit jäävät pieniksi suhteessa IT‑ ja innovaatiobudjetteihin, edistyminen väistämättä hidastuu. Kuilu ei ole tekninen vaan rakenteellinen, ja sen ylittäminen vaatii selkeitä päätöksiä ja pitkäjänteistä sitoutumista.” Kulmala jatkaa.
Nordic AI Navigator on Vivictan käynnistämä tutkimushanke, joka on toteutettu yhteistyössä Kairos Futuren kanssa. Tutkimus tarkastelee tekoälyn kypsyystasoa, tavoitteita, haasteita ja käyttöönoton malleja eri toimialoilla sekä julkisella sektorilla Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Tutkimus perustuu: noin 340 pohjoismaisen päättäjän ja asiantuntijan verkkokyselyyn, noin kymmeneen C-tason päättäjien syvähaastatteluun sekä tekoälyavusteiseen analyysiin globaalista tekoälytutkimuksesta.
Lataa koko Nordic AI Navigator tutkimus.
Lisätietoja:
Vivictan viestintä: News@vivicta.com, Puh: +358 40 704 1411
Vivicta on luotettu pohjoismainen digitaalisen transformaation kumppani, joka tekee arjesta sujuvampaa teknologian keinoin.Tuemme asiakkaidemme digitaalista kehitystä ja liiketoiminnan kasvua alati muuttuvassa maailmassa. Tarjoamme asiakkaamme tarpeeseen sopivia muutosta vauhdittavia ratkaisuja.Yli 7000 globaalin asiantuntijamme voimin tarjoamme kokonaisvaltaista osaamista datan, automaation ja tekoälyn, pilvi-, infra- ja sovelluspalveluiden sekä ERP-ratkaisujen ja tietoturvan alueilla. Ratkaisukeskeisellä asenteella sitoudumme tuottamaan vaikuttavampia tuloksia asiakkaillemme. www.vivicta.fi